Itsetehtyä

Jäin jumiin tähän vaijeri-ideaan. Ehkä siksi, että ostin sitä vaijeria ehkä 80 metriä liikaa, mutta jumissa ollaan... Tämä välimerensininen, aurinkoisen talvipäivän blingbling koru matkasi jo ystävälleni.

Hän oli korusta kovin ihastunut ja kyseli, että: "Mikä tämä on? Mistä sä oot tällasen hommannut?" Minä siihen kakomaan: "Noh, noh... mä tein sen!"

Jäin sitten miettimään tuota itsetehdyn merkitystä ja en edelleenkään ole ihan varma näiden sätöskorujeni "käsityöarvosta". "Suomalaisiksi" en näitä ainakaan uskaltaisi sanoa, kaikki osat kun on todennäköisemmin kaukaa idän maalta ja minun osuuteni luovutettu tällä kertaa argentiinalaisen punaviinin voimalla... ;o)

Eri asia on sitten toki oikeat korutaitelijat kuten Mags tai PaulaL ja kaikki muut mahtavat, silmää omaavat taitajat, jotka oikeasti panostavat ja miettivät luovuteensa voimalla näitä juttuja.

Minä taidan lukeutua näihin: kivoja helmiä, pujotellaanpa nauhaan -säätäjiin... Ja olen ihan tyytyväinen siihen! Kukin taaplaa tyylillään! =)

The end of hk-kurssi

Hopeakorukurssi päättyi. Tämän pienen "läpykän" tein ylijäämähopeasta ihan vihoviimeisenä iltana pikapikaisesti.

Näin se toimii: otetaan jämäpala valssausharjoiteltua hopealevyä (alkupaksuus 1mm) ja hiotaan ja sahataan siitä pitkänmallinen kolmio. Siistitään reunat ja paukutetaan suippopäävasaralla pintaan kuvioita ja siistitään uudelleen reunat. Tässä välissä suherretaan, nyhrätään ja väspätään turhaan... Sitten pyöräytetään pyörökärkipihdeillä kolmion yläreuna kiekuralle ja laitetaan kiillottumaan. Sitten vain mustaa nahkanauhaa ja kaulaan...

Kurssin suurin urakkani oli tämä Thorin vasara tai Ukon kirves, minkä tein ukkokullalleni.

Siinä on käytetty 1mm:n hopealevyä ja 1,5mm ja 1mm hopealankaa, opettajan punsseleita, patinointilitkua ja ihan liian paljon aikaa. Siitä ei tullu lähellekkään sellainen kuin piti ja olisin voinut nyhrätä sitä aina maailman loppuun asti. Jotain tärkeää opin tämän kanssa: suunnitelman pitää olla selvä, kun työn aloittaa. Sitä ei voi aina vauhdissa muuttaa ja varsinkaan jälkiä korjata!

Ja eikun kohti uusia haasteita ja hopeakorukursseja... :)

Paluu juurille...

Löysin lapsuudenkodistani roikkumasta yhden ensimmäisistä risuväkerryksistä. Muistan kun tein tuota palloa varaston lattialla. Pallon koossapitävä voima - rautalanka - repi uusiin urheilukerraston housuihin reikiä sormista nyt puhumattakaan (ei saa kertoa äitille!). Osa valoista on pimennyt vuosien saatossa, joten niiden vaihto on kai seuraava projekti. Olisikin ehkä jo syytä siirtyä paloturvallisempaan led-aikaan...

Samaisesta paikasta, kotoakotoa, löysin myös kaksi ihan ensimmäistä öljyvärimaalaustani. Olen oikeasti ollut joskus innoissani maalaamisesta. Ikinä en sitä ole osannut, kysykää vaikka kuvaamataidon opettajaltani. Mutta innoissaanhan saa olla mistä haluaa - ja pitää ihan ollakin!

Vuosi, jolloin nuo maalasin oli 1992 ja olin silloin aika pikku tyttö. Nalle on isäni lapsuusajan rakkaimpia leluja ja valkoiset tossukat ovat omat ensijalkineeni, kuulemma. Pullo-tee-taulu oli kansalaisopiston kurssilla maalattu taulu. Sen jälkeen öljyvärit jäivät vuosiksi varaston hyllyyn unholaan.

Aarteista suurin, oi porkkana!

Pieni pupu pehmoinen

löysi suuren aartehen

nyt se sitä rutistaa:

"Pois et ottaa saa, et saa!"

Diskopallo

Heräsin viime yönä puoli 4 tekemään käsitöitä... No ei, oikeasti heräsin omituiseen työasiauneen ja sen jälkeen ei nukuttanut yhtään. Ajattelin ensin pullaa ja maitoa, namnam! Mutta sitten muistin yksinäisen diskopalloni; ainoa suuri (?) taideteos (??), jonka olen saanut aikaiseksi hopeakorukurssilla... Joten eikun kimpsut ja kampsut levälleen keittiön pöydälle ja väkertämään ja äheltämään.

No, otin minä sitten vielä sitä pullaa ja maitoakin ja taas maistui uni... :)

Vajeritestailua

Tämä syntyi viikonloppuna: punaisia lasikuutiohelmiä ja vaijeria. Helmien väliin on pyöräytetty kolmen kierroksen kiekurat 0.4mm lankaa. Työtavoissa ja tekniikassa on vielä hiomista, mutta tästä se lähtee... Huomenna taas pujahdetaan hopean ihmeelliseen maailmaan...

Muistutus syksystä...

Muistatko sen tunteen, mikä tulee joskus syksyllä, kun on pimeää, sataa vettä, kadut kiiltävät ympärillä katulamppujen valossa ja varpaissa ja nenänpäässä tuntuu inhottavan märältä... Muistatko?

Kuvittele sitten, että pelastaudut siitä kurjuudesta kauppaan, jossa lankahyllyltä sinulle vilkuttavat lehtimetsän ruskan värit aamuauringossa!

Minä ainakin menin ihan sekaisin!

Hypistelin ja hypelsin ja hypistelin ja hypelsin... ja vihdoin valitsin 3 kerää ihanaa kypsän, lämpimän oranssia Kitten Mohairia.

Meni monen monituista kuukautta ennekuin raaskin aarteistani jotain neuloa... Lumi ehti sataa maahan ja maailma muuttui kurjasta kauniiksi, valkeaksi ja viikonloppuna ihan poskianipistelevän kylmäksikin!

Vihdoin langoista syntyi huvi, Sarin ohjeella, syksynlehtineen.

Raikasta talvea! Pysykää lämpimänä!